Paljon on ehtinyt kokemuksia kertyä juoksuharrastuksen parissa. Nuorempana kilpailin aktiivisesti lähinnä  hiihdossa ja pikajuoksussa. Sittemmin halusin keskittyä kilpailemaan vain ratsastuksessa, joten juoksu jäi vähemmälle, samoin kuin hiihto, joka loppui lähes kokonaan. Juoksu on kuitenkin sitkeästi jaksanut aina kiehtoa jonkin verran. En edes ymmärtänyt kuinka tärkeää se oli ennen kuin polvivaiva alkoi toden teolla haitata lenkkejä. Ensin vähitellen, mutta sitten yhä enemmän. Kun lopetin aktiivisen kilpailemisen ratsastuksessa olosuhteiden sitä vaatiessa, juoksusta tuli minulle yhä tärkeämpää. Lopulta polvivaiva meni niin pahaksi, että lääkärin juttusilla oli pakko käydä.

Lääkärin tuomio ei ollut ollenkaan mieltä kohentava. Magneettikuvauksen kautta leikkaukseen ja lopulta olin vakuuttunut, etten juokse enää koskaan. Pikkuhiljaa toipuminen kuitenkin alkoi ja polvikin näytti parempia merkkejä. Jostain heräsi pieni toivonkipinä ja sen avulla sain itseni uudelleen lenkkipoluille. Viime uuden vuoden aattona kävin juoksemassa Eurajoen kisoissa, koska halusin todistaa itselleni, että pystyisin siihen edelleen. Että voisin aloittaa harjoittelun taas kunnolla.

Kevät meni kuitenkin kouluasiat mielessä. Ammattikorkeakoulussa vietetty vuosi ei vastannut odotuksia, joten päätin keskittyä kevään täysillä pääsykokeisiin, jotta syksyllä voisin aloittaa yliopistossa. Lapissa pääsiäisenä vietetty loma- ja harjoitteluviikko kaatui keuhkoputkentulehdukseen ja toukokuussa alkanut kesätyö veikin aiemmin sovittua enemmän aikaa. Juoksulle ei yksinkertaisesti löytynyt aikaa. Pääsykokeiden jälkeen tunsin olevani surkeassa kunnossa. Niinpä aloitin harjoittelun jälleen alusta. Viikko-ohjelmaan kuului enemmän kävelyä kuin juoksua. Juoksukin oli lähes kävelyvauhtista. Päätin kuitenkin ottaa mahdollisimman rauhallisesti ja välttää siten rasitusvammat ja varoa tekemästä samoja virheitä uudestaan kuin polven kanssa aiemmin.

Heinäkuussa juoksin jo juoksutapahtumassa 8 km. Sekin oli edistystä, aikaa en alkanut edes miettimään, koska ymmärsin ettei hyvät ajat olisi ajankohtaisia vielä pitkään aikaan. Otin tavoitteekseni edistyä juoksemaan vähitellen aina pitempiä matkoja. Nopeutta voisi alkaa miettiä vasta paljon myöhemmin.

Yliopisto alkoi elokuun lopussa suunnitelmien mukaan. Työt loppuivat ja sain taas keskittyä opiskeluun ja juoksemiseen. Yliopistossa kuulin juoksuryhmästä, joka harjoittelee kolme kertaa viikossa ja johon kaikki juoksijat olivat tervetulleita tasoon katsomatta. Harjoitukset alkoivat viime maanantaina. Oli ihan riemuvoitto päästä ohjattuun ryhmään, jossa on pätevät ohjaajat korjaamassa tekniikkaa ja suunnittelemassa monipuolisia harjoituksia. Parasta on kuitenkin ryhmähenki. Jo kuluneen viikon aikana olen kokenut ryhmäharjoittelun positiivisen vaikutuksen omaan juoksuun. Kaikkea jaksaa porukassa ihan eri tavalla kuin ennen ja motivaatio on huipussaan. Mielenkiinnolla odotan jatkoa ja kehittymistäni. Blogin aloitin, että saan johonkin kirjattua tuntemuksia harjoittelusta ja myöhemmin palata niihin tarpeen vaatiessa.